maanantai 21. joulukuuta 2015

Hyvää joulua figuväki


Hyvää joulua arvon figuväki. Älkää räjäyttäkö kaikkia pikku-ukkoja uutena vuonna ja muistakaa syödä runsaasti laatikkoja, jotta jaksaa taas ensi vuonna pelata urakalla!

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Glögimiitti torstaina 17.12.2015


Kerta viel tälle vuodelle elikkäs miitti paikallisille figuharrastajille ensi torstaina 17.12. kello 18.00 Havanassa. Figupelirehaamista, juoruja, juotavaa ja tulevaisuuden juonia.

maanantai 30. marraskuuta 2015

Necromunda-kampanjamiitti perjantaina 4.12.2015



Necromunda-kampanja olisi lähdössä liikkeelle heti ensi vuoden alkuun ja kynnelle kykeneville osallistujille olisi pieni miitti tarjolla ensi perjantaina 4.12. kello 17.00 Havanassa. Miitti ei ole pakollinen kampanjaan osallistumiseksi, mutta varmasti helpottaa elämää, kun mahdolliset sääntökysymykset sun muut käydään yhdessä lävitse.

Kamppikseen ehtii vielä tottakai lähteä mukaan aina sen alkamiseen saakka.

Lisätietoa:
Kampanjakeskustelu
Muu info

lauantai 14. marraskuuta 2015

Porin Pöytäpeliseuran blogi avattu


Figuseuran kummilapsi eli perusteilla oleva Porin Pöytäpeliseura on avannut blogin, joka toimii toistaiseksi seuran kotisivuna ja tiedotuskanavana. Sieltä voitte seurata yhdistyksen etenemistä.

tiistai 10. marraskuuta 2015

Figumiitti torstaina 12.11.2015


Hä? Jaa kaffetta? No jo olis aikaki!

Figumiitti torstaina 12.11. kello 18.00 Havanassa.

lauantai 3. lokakuuta 2015

Kiinnostaisiko porilainen pöytäpeliyhdistys?

Saavuitko tänne jonkun oudon linkin tai posterin saattamana ja odotit löytäväsi paljon muutakin, kuin pelkästään figupelejä? Huoli pois olet tullut aivan oikeaan paikkaan. Istuhan alas ja anna kun selitän...


Olet ilmeisesti täällä, koska sinua kiinnostavat lauta-, kortti-, rooli- tai miniatyyripelit tai parhaassa tapauksessa kaikki edellä mainitut. Tänä vuonna on siellä täällä kyselty, josko porilaiset kaipaisivat yhdistystä näihin harrastuksiin liittyen ja vastaus on varsin säännöllisesti ollut myönteinen. On siis korkea aika ottaa seuraava askel.

Vaikka tämä sivusto kuuluukin Porin figuseuralle, niin se toimii vain isäntänä tälle tärkeälle blogikirjoitukselle. Täällä vain olemme myös huomanneet, että monet miniatyyripelaajat harrastavat monia muitakin pelejä, mutta niiden pelaajille ei ole ollut tarjolla kovin laajaa yhteistä tukiverkkoa tai muunlaista yhteyttä muihin harrastajiin. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole, että figuseura laajenisi ja ottaisi muut pöytäpeliharrastajat alleen, vaan ajatuksena on perustaa kokonaan uusi yhdistys palvelemaan kaikkien erilaisten harrastajien tarpeita. Aloitetaan siis puhtaalta pöydältä, jotta kaikki pääsevät mukaan luomaan yhdistystä aivan alusta saakka.

Mitään ei ole siis vielä päätetty. Ei oikeastaan edes sitä, että perustetaanko yhdistys. Kaikki alkaa vasta 21.10. Porin kaupunginkirjastolla, jonne kokoonnumme ensimmäistä kertaa suunnittelemaan ja keskustelemaan siitä, millainen tämän yhdistyksen pitäisi olla, jotta se palvelisi mahdollisimman monia pöytäpelaajia Porissa ja lähialueilla. Yhdistys ei kuitenkaan ole mahdollinen ilman ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita olemaan mukana toiminnan pyörittämisessä ja esimerkiksi tapahtumien järjestämisessä, joten kaikista eniten tämä kutsu koskee siis juuri sinua. Pori on täynnä pelaajia ja ihmiset vasta todella tekevät yhdistyksen. Myös nörttiharrastuksissa.

Jos siis olet kiinnostunut olemaan mukana toiminnan järjestämisessä tai haluat vain kertoa millaista omasta mielestäsi tuon toiminnan pitäisi olla, niin tule mukaan osallistumaan keskusteluun!

Kokoonnumme aiheen pariin:

Keskiviikkona 21.10.2015 kello 17.00 
Porin kaupunginkirjaston 2. kerroksessa sijaitsevassa seminaarihuoneessa.


Nyt on tilaisuutesi hypätä mukaan aivan ensimmäisestä askeleesta alkaen. Toivottavasti näemme tuolloin!


Terveisin

Petteri "Furinji" Palomäki

torstai 3. syyskuuta 2015

Porin Pelikauppa aukeaa uudelleen



Porin Pelikauppa on ollut hyvin vilkas viime viikkoina. Liike on muuttanut, lopettanut, muuttanut Espooseen, lopettanut, etsinyt viimein jopa julkisesti työntekijöitä, harkinnut muuttoa toisiin toimitiloihin ja nyt viimein tuoreimpana uutisena... Ei muuta yhtään mihinkään vaan mainostaa avajaistarjouksia ensi viikolla samoissa vanhoissa tiloissa. Lentävät spagettimonsterit sentään mikä vuoristorata, mutta olisiko meillä viimein edes hetkeksi päätepysäkki?

Kaupan Facebook-sivuilta voitte lukea tiedotuksen kokonaisuudessaan, mutta tiivistettäköön tässä:

Kauppa avaa vanhoissa tiloissa maanantaina 7.9. kello 12.00. 

Avajaistarjoukset: Keskiviikkona Kings of War-tuotteen -50% ja "GWn tilaukset maksun yhteydessä -25% (ei koske mailorder only tuotteita)" ...ja siinä kaikki figuharrastajia koskevat tiedot ovatkin mitä ilmoituksesta ja sen kommenteista löytyvät. 

torstai 20. elokuuta 2015

Miitti keskiviikkona 26.8.2015


Jaa elokuulle miittiä no tottahan toki ja ainakin viime aikoina on aiheita saatu päristäväksi enemmän kuin tarpeeksi, joten kaikki paikalliset figuharrastajat ovat taasen tervetulleita kahvittelemaan ja höpisemään keskiviikkona 26.8. kello 17.00 alkaen Havanassa.

Huom! Blood Bowl-liigan osallistumismaksun voivat veteraanit maksaa myös samassa miitissä. Ensikertalaisillehan liiga oli maksuton.

maanantai 17. elokuuta 2015

Askarteluliike Vitriinin remonttimyynnin viimeinen viikko: Warhammerit -50%


Tälläinen bongattiin hetki sitten Vitriinin Facebook-seinältä.

"Tänään alkoi viimeinen loppuunmyyntiviikko.
Tule tekemään löytöjä 50 % alennuksella mahdollisimman pian.
Huom! myös Warhammerit ovat 50 % alennuksella. En aijo palauttaa yhtään takaisin Englantiin.
Launtaina 22.8. avoinna 10-14.00.
Tervetuloa!"

Käykää avustamassa rehellistä paikallisliikettä hyllyjen tyhjentämisessä. Eikä kannata tuijottaa pelkkiä figuja, vaan esimerkiksi maaliseteissähän on nyt täydellinen tilaisuus täydentää omaa harrastusarsenaalia.

perjantai 14. elokuuta 2015

Porin Pelikaupalla suuret alennusmyynnit: GW -35%, X-Wing -40% yms


Porin Pelikauppa "muuttaa" ja tämän vuoksi suuret alennusmyynnit liikkeessä.* Kannattaa käydä hamstraamassa tavaraa varastoon edullisesti.

mm.

"Magic Deck protection sleevit -30%
Magic Play matot 10€ tasan
Magic Deck protection caset ja Boxit -40%
Xwing ja Star Wars Armada tuotteet -40%
Kings of war sekä Mantic/Warpath -80% (myös blisterit)
Manga -80%
Roolipeli kirjat -80%
Lautapelit -30%
Streetz kuulokkeet 5€ tasan (normi 17,90€)
Ps1 sekä Ps2 ratit ja polkimet 5€ tasan
Halon Masterchief (lifesize) 150€
Citadel toolset 40€ (normi 95€)
Faba pataljoonat 45€ (normi 90 tai 95€)
Gwn maalit 2,5€ kpl
Muu GW -35%
Kaikki peli maasto myös pois tarjousten perusteella (alustat,puut,rauniot jne)
Lisäksi myymme muutto helpottamaan pelipöydät 20€ kpl sekä Ikean lasi vitriinit 25€ kpl. Samsung TV't 2 kpl (näytetty pelien demoja) 70€ kpl."

* Ne joilla ei ole suomi-mygamestore-suomi sanakirjaa, niin tämä tarkoittaa, että liike lopettaa.

lauantai 25. heinäkuuta 2015

Muistutus: Miitti huomenna sunnuntaina 26.7.



On niin kaunis kesä, että meinaa kaffeilut jäädä vähiin, mutta ei hätää huomenna mennään taas. Miitti sunnuntaina 26.7. kello 16.00 @ Havana.

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Blood Bowl -liiga 2015


Taas mennään ja rytinällä! Porissa ei Blood Bowlista saada tarpeekseen millään, joten on aika laittaa tälle vuodelle liiga pöhisemään! Se alkaa 1.9.2015 ja lisää voit lukea sen foorumiketjusta! Toivotamme lämpimästi tervetulleiksi kaikki vanhat ja uudet valmentajat figupelien kuningaslajin pariin!

torstai 18. kesäkuuta 2015

BB-liiga/X-wing-haastemiitti Juhannuksen jälkeen

Normijuhannuskokko

Hyvää juhannusta arvon figuttajat. Muistakaa polttaa paljon harhaoppisia, mutta älkää hankkiko liian pahaa krapulaa, sillä maanantaina olisi tarkoitus kokoontua höpisemään Blood Bowl-liigasta, tamperelaisten haastamisesta X-wingiin, jotta voisimme piestä heidät toistamiseen ja tottakai muutakin mukavaa siinä sivussa. Jotain FOW-huhujakin on foorumilla ollut. Enivei...

Maanantaina 22.6.2015 kello 18.00 @ HAVANA

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Miitti maanantaina 11.5.2015


Se olisi taas aika perinteisen miittailun. Maanantai 11.5. kello 18.00 @ Havana. Perinteistä randomia höpinää ja figumaailmanparantamista, mutta Blood Bowl liigasta varmaan höpistään myös, että saadaan se liikkeelle.

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Mordheim-kampanjamiitti keskiviikkona 8.4.2015


Poriin on käynnistymässä kampanja vanhaan kunnon Mordheimiin ja keskiviikkona 8.4.2015 kello 18.00 olisi Havanassa miitti, jos tahtoo päästä höpisemään kampanjan sisällöstä ihan livenä ennen kuin se pyörähtää liikkeelle. 

Jollet ole itse kampanjaan vielä törmännyt, niin nyt hirveää vauhtia suunnaksi sen sotuketju

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Muistutus: Miitti 26.3.2015



Jaha Luminyrkin jälkeinen koomaviikko suoritettu ja aika palata touhuamaan. Sotussa tätä päivää jo viikon verta paikoilleen pyöritelty, elikkäs muistutuksena tätäkin kautta: Miitti torstaina 26.3.2015 kello 18.00 Havanassa. 

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Miitti maanantaina 9.3.


Ensi maanantaina 9.3. kello 19.00 istahdetaan alas Havanan kahvikupposten kera keskustelemaan taas lisää Luminyrkin kellaritapahtumaa. Toki rentoa höpinää, kuten yleensäkin, mutta hieman keskittyneemmällä aihepiirillä. Hyvä tilaisuus siis kuulla missä mennään ja kantaa omia korsia kekoon ideoiden tai työtehtävien muodossa. Jos siis järjestäminen ja nakit kiinnostavat, niin tule paikalle!

torstai 19. helmikuuta 2015

Miitti maanantaina 23.2.


Ensi maanantaina 23.2. kello 18.00 istahdetaan alas Havanan kahvikupposten kera keskustelemaan taas lisää Luminyrkin kellaritapahtumaa. Toki rentoa höpinää, kuten yleensäkin, mutta hieman keskittyneemmällä aihepiirillä. Hyvä tilaisuus siis kuulla missä mennään ja kantaa omia korsia kekoon ideoiden tai työtehtävien muodossa. Jos siis järjestäminen ja nakit kiinnostavat, niin tule paikalle!

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Figuturnauksia jälleen Luminyrkissä

Vuosi sitten pelattiin nelkkaria altaassa
Viime vuonna Luminyrkissä järjestettiin Warhammer 40.000-turnaus ja tänä vuonna järjestämme peräti kaksi miniatyyriturnausta. Nelkkaria ei tällä kertaa ole luvassa, vaan niiden sijasta vuorossa ovat Blood Bowl ja X-Wing Miniatures Game.

Luminyrkki järjestetään 13.-15.3.2015 ja molemmat figuturnaukset ovat tuolloin lauantaina. Tapahtuman omat kotisivut eivät vielä ole auki, mutta sen facebook kyllä.

Figuturnauksista tulet tuttuun tapaan saamaan tietoa Sotavasarasta
X-Wing turnauksen ketju
Blood Bowl-turnauksen ketju